Viikonloput

Mähän jo kerroinkin, että lapset on aina joka toinen viikonloppu isänsä luona. Silloin mä yleensä olen töissä, lauantaisin ilta- ja sunnuntaisin aamuvuorossa. Näin useimmiten. Nyt edessä on melkoinen rupeama. Lasten isä lähti lomamatkalle kolmeksi viikoksi ja reissun alle jää kaksi iskä-viikonloppua. Mua varten joustetaan nyt jo töissä ihan todella paljon, mullahan on aina joka toinen viikonloppu vapaata kun lapset on kotona. Työskentelen pienessä yksikössä ja mitä enemmän mulla on viikonloppuvapaita, sitä enemmän muut sitten tekee niitä viikonloppuja. Ylimääräisiä viikonloppuvapaita en siis juurikaan viitsi toivoa. Ensi viikonloppu olis taas isän, joten järjestelyt on melkoiset, kun tuo on poissa kuvioista. Sekä perjantain että maanantain sain luojan kiitos vapaiksi, päiväkoti kun on pääsiäisen kunniaksi kiinni. Tällä kertaa mulla onkin poikkeuksellisesti aamuvuoro sekä lauantaina että sunnuntaina. Telma ja Aatu lähtevät lauantaina meidän ystäväperheen luokse yökylään. Ystävän mies auliisti lupas noutaa lapset, kun mä menen jo seitsemäksi töihin. Mun siskoni perheineen on parhaillaan remontoimassa uutta kotiaan ja he asuvat väliaikaisesti hänen miehensä isän yksiössä. Eeliä sinne ei, täydellisen tuhon pelossa, voi viedä. Koko porukasta nyt puhumattakaan! Mun siskoni lupautui tulemaan poikansa kanssa meille Eelin seuraksi. Anni ja Miro siis tulevat meille jo perjantaina yöksi, että mä pääsen sitten lauantaina seiskaksi töihin. Toisaalta mä ihan odotankin sitä, eipä olla juurikaan siskon kanssa yökyläilty toistemme luona ja nyt kun mulla kerran on lauantainakin aamuvuoro ja pääsen jo kolmelta, me ehditään Eelin ja Miron kera touhuta jotain kivaa. Mä odotan jo nyt iltaa, kun saadaan pojat petiin ja voidaan ihan rauhassa juoruta kahden kesken tyttöjen juttuja. Harvinaista herkkua sekin nykyään. Sunnuntaina mä haen kolmen jäljistä isommat sieltä mun ystävän luota ja palautan sitten siskoni poikineen takaisin kotio. Toinen viikonloppu on vielä vähän auki, mutta silloin taas puolestaan Eeli pääsee yökylään meidän ystävien luokse ja Aatu pääsee (tyttö)ystävänsä luokse yökylästelemään. Ihan hirveetä säätöä!!!!

Tässä muutama viikko sitten mun lapsuudenystäväni meni naimisiin ja mä sain koko viikonlopun vapaaksi, vaikken edes ollut tohtinut pyytää. Lapset lähti poikkeuksellisesti jo torstaina isän luokse ja tulivat takaisin maanantaina. Jonkun korviin aika saattaa kuulostaa ihan hurjan pitkälle ja kyllähän mullakin aina on ikävä ja tyhjä olo, kun lapset on poissa. Totuuden nimissä mun on kuitenkin myönnettävä, että nuo viikonloput on mulle ihan tuikitarpeellisia. Pelkästään jo senkin takia, että saan nukuttua univelkoja pois ja kyllä mä siitä hiljaisuudestakin nautin. Nautin siitä, kun voin tehdä mitä mieleen juolahtaa. Tai ihan vaikka vaan olla. Olla ja ihmetellä.

Alkuun mä en osannut ollenkaan olla, kun lapset oli poissa. Täällä oli aivan liian hiljaista ja mulla oli koko ajan sellainen epämääräisen pohjaton olo. Ajallaan mä olen oppinut nauttimaan. Jos lasten isällä on yö-, aamu- tai aikainen iltavuoro lapset lähtee iskälään jo perjantaina. Muutoin mä vien heidät sinne lauantaina ennen kuin menen illaksi töihin. Useimmiten lasten isä vie lapset maanantaisin kouluun ja päiväkotiin. Ne sunnuntait työpäivän jälkeen on aina niin ihanan laiskoja. Tehdään Tonin kanssa useimmiten yhdessä jotain hyvää ruokaa ja pötkötellään. Ollaan ja ihmetellään yhdessä. Meillä on hurjan vähän kahdenkeskistä aikaa ja kyllä mun tulee lähestulkoon kaikki mahdollinen aika vietettyä sen kanssa silloin kun lapset on isällään. Muutama hassu vapaa viikonloppu mulle on siunaantunut tässä puolentoista vuoden aikana ja silloin on tullut istuttua iltaa ystävien kanssa, jos ei mitään muuta sen ihmeempää ole ollut suunnitteilla. Kerran lapset on olleet extra-viikonlopun isällään ja kerran mun siskolla, kun mulla on ollut tiedossa jotain suurempaa menoa. Muuten mä en ole lapsia halunnut omina viikonloppuinani hoitoon laittaa.

Laitetaan loppukevennykseksi vielä pätkä vanhasta postauksesta, jonka kirjoitin ensimmäisenä yksinäisenä viikonloppunani...

Illalla järkkäilin papereita kuntoon (pahuksen byrokratia!!!) ja silittelin ja ripustelin verhoja ikkunoihin. Kun hommat oli eilisen osalta pulkassa, käväsin kylvyssä viinilasillisen kera. Joo, se kuulostaa varmaan hurjan ihanalta. Olihan se toki sitäkin, mutta kyllä sekin aikamoiseksi showksi osoittautui. Ensin mä meinasin hulauttaa sen viinini sinne ammeeseen, kun yritin saada itteäni lillumaan vaakatasossa. Kun mä pääsin vaakatasoon, mä kenotin siellä ammeessa ihan pöllössä asennossa, kun mulla ei yltänyt jalat sinne ammeen toiseen päähän ja meinasin koko ajan luiskahtaa pinnan alle. Sitten mä koitin josko toinen pääty olis helpommin köllöteltävä. No, se sulavaksi tarkoitettu kääntyminen oli kaikkea muuta kuin sulava. Amme vikisi ja nitisi ja natisi, kun mun jalat otti laitoihin kiinni. Huh. No, löysin mä lopulta ihan siedettävä asennon ja viihdyinkin siellä ammeessa tovin. Selvästi harjoituksen puutetta. Harjoituksen puute näemmä on nähtävissä myös muissa asioissa... kun mä olin tuhonnut sen lasillisen sitä valkkaria, mulle tuli uni. Ihan kauhee uni. Niinpä mä lasautin itteni sohvalle oikoseks ja aloin kattoa leffaa. Näin vissiin just ja just alkutekstit, kun jo siirryin uneksimaan Nukku-Matin maille. Jossain kohtaa aamuyöstä mä siirryin sänkyyn. (Olohuoneessa nukkumisessa on muuten se suunnaton etu, et on varsin lyhyt matka siirtyä soffalta sängylle.) Ja arvatkaa mitä... Aamulla, kun heräsin, mä aattelin, etten tasan vielä nouse. Mä olin aivan saletti, että kello on jotain seitsemän, vaan eipä ollutkaan.. Kännykän kello näytti 10.34 ja mä tajusin vedelleeni hirsiä kellon ympäri! Tais mamma olla hiukka sippi.

On tää kieltämättä outoa, kun aamulla herätessä ei ole ketään missään. Sillon muuttoviikonloppunahan se meijän Anni oli täällä mun henkisenä tukena koko viikonlopun. Onhan meillä ny toki lapset hoidossa olleet sillon tällön, mutta mä en ole kahdeksaan vuoteen herännyt YKSIN.  Outoa. Toisaalta, mä kyllä koitan nyt nauttia tästä rauhasta ja "vapaudesta" ja ihan oikeesti saada jotain järkevää aikaseksi. Ja kyllä mun olis tarkotus myös nauttia olostani. Ei tätä oikeesti muuten jaksa. Kohta alkaa lattialuuttu viuhumaan ja illalla mulle tulee pari ystävää viettämään rauhaisaa koti-iltaa viinin ja salaatin ja tietystikin maailman parantamisen merkeissä. Ai että, mä odotan.