Luksustuokio

Kuten jo postin otsake vihjaisi, mun viikkoni on sisältänyt muutamankin hetken, jotka on sisältäneet ripauksen luksusta. Ensinnäkin, mä kävin tiistaina kampaajalla. Jo maanantaina mä vihjailin sille mun kainaloiselleni, että voisin olla tukanleikkuuta vailla. Ja kysyin voisko tuo viettää tovin poikien kanssa. Ja tuohan lupas. Mä meinasin, jotta se ehtii yön aikana muuttaa mielensä tuhanteen kertaan, mutta samaa se hoki seuraavana aamunakin. Meillä siis sattui molemmilla olemaan tiistai vapaa. Ysiltä mä soitin kampaajalle kysyäkseni vapaita aikoja. Mulle ehdotettiin 13.30. No, meillä oli aikomus suunnata iltapäivästä Ikeaan, joten mä tietysti sitten kysäisin josko ois vaikka aamupäivän aikana joku väli. "Ehditkö 9.15?" Minä: "Joooooooooooooo-o. O ou. Mä tuun!" Kahvit lavuaarista alas, hampaiden hinkutus, vaatteet niskaan, pojille moikat ja kipiti kipiti. Hammastahnat edelleen suunpielessä. Tai toivottavasti ei, mutta siltä musta tuntui. Hyvin mä sinne ehdin kipittää (lue: luistella) , mitä nyt pariin otteeseen olin likeellä syleillä isänmaata. Mutta kumminkin. En mä edes kunnolla ehtinyt miettiä millaiset hiukset mä haluan, mutta se varmaan oli ihan hyvä juttu. Hetken mielijohteesta, todennäköisesti siitä harkinta-ajan puutteesta johtuen, mä ilmoitin että antaa mennä vaan. Ja niin sinne kampaamon lattialle nips naps vaan valahti 20 senttiä mun tukkaa. Eikä harmita kyllä yhtään. Ah, olo (ja olemus) keveni huomattavasti. Arvatkaas paljonko mä nautin istuskellessani siinä tuolissa.. Mulle hyvin epätyypillisesti mä olin ensimmäisen vartin aivan puhumatta ja ihan vaan rentouduin siinä hiljaisuudessa.

Töissäkin oli jotenkin erityisen mukava viikko. Sopivasti haasteita. Ja leppoisa tunnelma. Yhtenä aamupäivänä mä siinä keskellä kiireisintä aamutohinaa havahduin siihen miten hyvin mun asiat on. On työ, josta pidän. On terveet lapset. On perhe ja ystävät. Mä olen elämäni aikana saanut osakseni melkoisen paljon surua ja murhetta. Kokenut menetyksiä. Liian usein joutunut pelkäämään jonkun puolesta, jonkun rakkaan ja läheisen. Jo melko nuoresta. Eikä mun pelkoni ole ollut ollenkaan aiheeton. Jotenkin mä havahduin siihen, että just sillä siunaaman sekunnilla kaikki oli hyvin. Ja on vielä nytkin. Että mun rakkailla on kaikki hyvin. Ja silloin mullakin on kaikki hyvin. Ei se tilanne varmaan muuten niin koominen olis ollut, mutta kun mä olin justiinsa aamupesuilla erään asukkaan kanssa. No, tulinpahan todenneeksi moisenkin. Ja siitä se kaikki alkoi, kun mä totesin ihan oikein todella pitäväni työstäni. Tänään me käväistiin keskustassa ja taas mä sain todeta miten kiva on, kun mukana on kaksi (aikuista) kättä lisää. Mä niin rakastan tällaista pientä tavallista elämää. Ollaan vaan ja tehdään YHDESSÄ. Sitä mä haluan. Kuulostakoonkin jeesustelulta.

Lapset on pistäneet parastaan pisin viikkoa, hyvässä ja pahassa. Tänään ne aloitti tappelemisen kello 07.30 ja mä olin taas jo aivan hiilenä yhteen mennessä, jolloin päästiin liikenteeseen. Stockmannilla Eeli veti aivan jäätävät itkupotkuraivarit, kun ei saanut vaaleansinisiä sandaaleja. Toisaalta, mikä mä olen arvostelemaan, kun itse marssin kaupasta ulos tuliterät Espritin tennarit mukanani. Olis muakin harmittanut, jos mä en olis niitä saanut. Päiväkodissa oli viime viikolla keskustelu siitä, miten lapsen sukupuolta ei voi etukäteen määrätä, vaan sieltä tulee sitten ihan kumpi sattuu tulemaan. Aatu oli tuiskahtanut tohkeissaan: "VOIPA SEN MÄÄRÄTÄ! Sil sorrrrrrrrrrrrrrrmustestillä!" Tarkoittaen tietysti sitä ripauksen taikuutta sisältävää vihkisormustestiä, jolla raskausaikana voidaan arvuutella vauvan sukupuolta. Tänään se pohti torin laidalla painellessaan, että mitä vauvoilla sitten on päällä kun ne syntyy vai että syntyykö kaikki nakuina. Ja seuraavaksi se jo mietti, että toivottavasti kukaan ei ole nähnyt sen pyllyä silloin, kun se syntyi. Eeli taas puolestansa alkoi eilen kärttää saunaan. Hyvän aikaa se jaksoi jankata, että mennäänpäsh, kunnes se totesi, että mennään sitten huomenna. Heti, kun herätään. Mä totesin sille, että mene kuule yksinäs. Tähän se vastas mulle: "Emmää voi! Emmää voi jättää sua ykshin." Pöhkö. Tämän viikon TOP VITOSEEN lukeutuu ehdottomasti myös seuraava tapahtuma; Eeli tallustelee ympäri olohuonetta puolialastomana pipo kädessään. Yhtäkkiä se pysähtyy keskelle olkkaria, painaa pipon (hyvin tiukasti) päähänsä ja toteaa: "Nyt mä lähen naimisiin. Nyt mää menen. NYT alkoi naiminen!"

Joo. Nyt mää menen nukkumaan.

Öitä!