Lomamatkapäiväkirjaromaani

Keskiviikko 6.8

Me tultiin tänään Ikaalisiin. Tultiin kilinällä, kolinalla ja helkkarinmoisella huudolla. Heti parkkipaikalla Eelillä jäi käsi auton oven väliin. Selvittiin pienellä mustelmalla, thank God. Aamu (ja aamupäivä) ennen lähtöä oli jär-kyt-tä-vät. MÄ heräsin hyvällä tuulella. (Olin jo illalla päättänyt, että herään HYVÄLLÄ tuulella.) Kaikki muut heräs kaikkea muuta kuin hyvällä tuulella. Mä keitin aamukahvit ja aloin kahvia hörppiessäni pakkailla viimeisiä kamoja. Kinastelua. Itkua. Parkua. Vaikka ja mitä. Telma ei saanut tukkaansa laitettua, Eeliä jurppi kaikki mahdollinen. Aatu sentään hillitti ittensä hetkellisesti. Mä lupasin auttaa Telmaa hiustenlaitossa samalla, kun yritin laittaa itseäni kuntoon. Meillä oli vielä ennen lähtöä Aatun terveystarkastus. (Oli varattu jo keväällä.) Mulla valui hiki otsalta silmiin, nenänpää oli kostea kuin suihkun jälkeen, kädet oli niin hikiset, että jäivät Telman hiuksiin kiinni. Telman pyörylä (keskellä päälakea) kiukutteli, Eeli huusi vieressä. Sekin kiukutteli. Mulla alkoi jo olla kiire saada itseni laitettua lähtövalmiiksi. Mä ilmoitin Telmalle, että en nyt just kyllä pysty keskittymään. Että koitetaan kohta uusiksi. Kiireessä tukanlaitto lopulta unohtui. Telmakin unohti sen. Onneksi. Terveystarkastuksessa Aatulla oli kaikki käyrät kohdillaan. Oikein on reipas poika ja valmis koulutielle. Mä kerroin terveydenhoitajalle, että meille kuuluu mun käsittääkseni ihan normaalia. Välillä kaikki toimii kuin rasvattu, välillä äänet kohoaa niin, että koko naapurusto raikaa. Myös mun ääni. Terkkari totes: "Ihmisiä me ollaan kaikki. Muista, että myös sä." Lähdettiin Aatun kanssa tarkastuksesta äärimmäisen tyytyväisenä kumpainenkin. Aatu, koska oli venähtänyt jälleen pituutta. Minä, koska sain jonkinmoisen synninpäästön, jälleen kerran. Ajomatka Turusta Ikaalisiin oli äänekäs. Hyvin. Kinastelua. Itkua. Parkua. Vaikka ja mitä. Kuumuutta. Missattiin yksi, siis YKSI tienhaara ja matka venähti reilusta kahdesta tunnista reiluun kahteen ja puoleen tuntiin. Jihaa. Jossain kohtaa alettiin katsella pilviä ja tunnelma kohosi huomattavasti. Taivaalla leijui kanaeikukrokotiili, lehmäeikuhevonen, Pet Shop sun muuta sellaista. Perillä sitten jäi se käsi auton oven väliin. Käytiin respassa ilmoittautumassa ja paineltiin siitä suoraan syömään. Eeli oli vielä matkaunien jäljiltä pöpperöinen ja se käsikin tais aristaa. Eeli ilmoitti, ettei syö mitään. Suostui lopulta syömään neljä meloninpalaa. Jihaa. Ruokailun jälkeen tehtiin lähtöä kohti meidän hotellia. Eeli kiljui haluavansa Ikaalisiin. (Ikaalisiin? Täällähän me ollaan...) Herra Pikkuherra lakos katukäytävälle. Aaaah. Lopulta me päästiin huoneeseen. Kaivettiin kasseista uikkarit ja pyyhkeet ja lähdettiin rannalle. Se oli ehkä paras veto ikinä! Ranta oli täynnä touhuttavaa. Oli pomppumäkeä, vesiliukuja, vesileikkejä, leikkipuisto. Mäkin innostuin Telman kanssa menemään läpi vedessä lilluvan esteradan. Se vasta mahtoi olla näky. Ennen lähtöä me vedettiin vielä tanssiskaba leikkipuiston aktiviteettihärvelissä. Telma, Aatu, minä ja mun jumalattoman lyhyt rantatunika. Sekin mahtoi olla näky. Kävästiin vielä pikaseen terassilla limpparilla. Huoneeseen päästyä lapset levitti patiolle viltin ja alkoi piirtää. Käytiin vielä pulahtamassa, järveen kun on tosta meidän takapihalta muutama hassu kymmenmetrinen. Täällä me nyt odotellaan unentuloa. Kaikki ihan likiliki pitkästä aikaa. Huone on todella tilava kahden hengen huoneeksi (keittonurkkauksella ja omalla pihapatiolla), mutta kyllähän tossa noita makuupaikkoja lojuu sikin sokin. Jahka toi viimeinenkin soturi tosta sippaa, mäkin painun hetkeksi patiolle illan viileyteen ihastelemaan järvimaisemaa. Ei hullumpaa.

Kappas, meinas unohtua... Rannalla Telma yhtäkkiä nousi vedestä ja huikkas mulle: "Hei äitiiii! Jos sä huomen sit pystyt keskittymään, ni voiksä huomen sit laittaa mun tukan ennenku lähetään sinne Ti-Ti Nalle Taloon?" Enköhän mä jo huomenna pysty keskittymään. Mä olen vihdoin saanut säädettyä itseni lomamoodille.

Eelin jalat väsähti, Telma otti reppariin <3

Torstai 7.8

Torstai on toivoa täynnä. No, tänään se totisesti oli. Eilen tiuhaan kylästelleestä Känkkäränkästä ei ollut tietoakaan! Hämmentävää. Aamulla  kukko (aka Eeli) kiekaisi seiskan hujakoilla. En oliskaan halunnut nukkua pidempään.. Kyllä me siinä vielä sitten köllittiin hetki, mutta puol kasilta oli pakko kampeutua ylös. Hyörittiin ja pyörittiin jonkun aikaa vielä tässä huoneesa, kunnes vihdoin päästiin sinne aamupalalle. Aamupalailu sujui leppoisasti. Aamupalalta tullessa meitä odotti aulassa varsin hykerryttävä yllätys, Ti-Ti Nalle se sieltä tallusteli vastaan. Eeli sekos hetkellisesti, ei tiennyt miten päin olis ollut. Eikä meinannut kuitenkaan edes uskaltautua halimaan nallukkaa. Huikkas vaan, että me tullaan ihan kohta teille. Muutti mielensä, kun muutkin halas. Pakotti äitinkin halaamaan.

Pyörähdettiin lasten leikkihuoneessa testaamassa pallomeri. Ja sitten. Ja sitten! Sitten me mentiin Ti-Ti Nallen taloon. Eeli hyökkäs oitis Ti-Tin kaulaan. Kamalalla hosumisella me juostiin (Eeli edellä, minä perässä) kaikki huoneet läpi. Välillä käytiin halaamassa nalleja. Eeli tanssi Ti-Tin kanssa ja äityi ne molemmat esittelemään napojansakin toisilleen. Eeli meinas kuolla nauruun, tietty. Talo oli ihanasti sisustettu ja touhua todella riitti. Oli puuhahuonetta, keittiötä, Isoisän nikkarointihuoneeta (jossa sai sahata ja naulata vasaralla, en tykännyt), Isoäidin tarinahuonetta, Hilariushiiren koloa, kaikuhuonetta, musiikkihuonetta, Äitinallen taiteilijahuonetta (jossa sai maalata ESSUT PÄÄLLÄ, tykkäsin). Ti-Tin ja Taun huonetta unohtamatta. Tai rappusia unohtamatta. (Niitä oli paljon. Joka paikassa.  Ei kommenttia...) Oli paloautoa, oli vilkkuvia valoja, äänitauluja. Lavalle kun meni tanssimaan, näki itsensä telkkarista. Huisin jännää!

Ensimmäisenä ohjelmassa oli Ti-Ti Nallen tervehdys. Aatua tylsistytti, Telmaa hymyilytti, Eeli jumppas. Puolilta päivin lähdettiin pikaisesti käymään kaupassa. Pikaisesti, koska meidän oli PAKKO ehtiä yhdeksi takaisin Triolin tanssituokioon. Hyvin ehdittiin, tanssit alkoi ja Eeli tanssi muiden mukana, mä istuin vähän etäämmällä kahvimuki nokan edessä. Ja pillitin. Musta se oli niin ylenmäärin liikuttavaa miten mun vilkkauden perikuvani jammasi siellä muiden mukana. Se oli niin kertakaikkisesti maailman suloisin! Kahdelta käytiin Eelin kanssa vielä kuuntelessa satua tarinahuoneessa. Pikapikaa kipitettiin ison hotellin puolelle kylpylään, jossa muu matkaseurue meitä jo odotti. Kivasti meni aika altaillakin. Kaikkein kivointa tais olla juoda coca-colaa porealtaassa. Lasten mielestä siis. Lillumisen jälkeen mä lupasin, että voidaan käydä PIKAISESTI vielä nalletalolla. Viikon vitsi, jälleen kerran. Ensin piti ruokkia lampaita. Sitten piti vielä maalata. Ja juosta portaissa, tietty. Eikä me lopulta päästy talosta ulos ennen viimeistäkin tanssituokiota. Poistuttiin siis kello 18, kun ovet sulkeutui. Pehmonallet kainalossa. (Mun lompakkooni sattuu.) Nalleista puheenollen... Pissahätä yllätti Eelin ja vartti vessareissun jälkeen mä huomasin yhden puuttuvan joukostamme. Eelin pehmoTi-Ti oli tipotiessään. Vessastahan se lopulta löytyi. Istui potalla. Silläkin oli kuulemma ollut pissahätä.  Me oltiin pisin päivää lykätty nälkää jätskillä ja jätskillä. Ja lihapasteijalla. Perin etevää. Lähdettiin iltasella vielä pitsalle ja syömisen jälkeen jämähdettiin hetkeksi rannalla olevaan leikkipuistoon. Otettiin Aatun kanssa parit tanssiskabat. Aatu voitti. 4-0. Ja nauraa räkätti voittonsa päälle. "Uskomatonta lahjakkuutta" , huusi härveli Aatulle siinä sen tanssialustan yllä. Mä kyllä pistän tappioni hyvin vahvasti sen piikkiin, että heti alkuun kun me oltiin siihen alustalle astuttu, kuului masiinasta käheä kuiskaus: "Haluatko leikkiä? Paina nappulaa..." Mulla meni pasmat ihan sekaisin. Tanssiskaban päälle vielä iltauinti. Hotellilla suihku ja simahdus. Mäkin taidan simahtaa kohta. Sitä ennen kuitenkin vielä taas hetki tuota hämärtyvää järvimaisemaa.

Väsymyksissään mutristaa suutaan, sukeltaa koloon, pamauttaa oven kiinni

 ja huutaa oven takaa: "Mää jään tänne!" Arvatkaas huviksenne kuka.

Perjantai 8.8.

Action, satisfaction. Siinä kaks oivaa sanaa kuvaamaan tätä(kin) päivää. (Satisfactionia tavatessa alkoi tässä väsymyksissä soimaan päässä Supercalifragilisticexpialidocus... Näin.) Aamulla käytiin taas aamupalalla, tietty. Hyvää oli, tietty. Söin itseni taas ähkyyn, tietty. Ei viitsitty lähteä rannalle ihan täysin vatsoin, joten koitettiin epätoivoisesti keksiä hetkeksi jotain tekemistä. Mentiin keilaamaan. *KLINK KLONK KILINKOLIN* jne. Aatu veteli täyskaatoja ja Telma kiukutteli, kun sen pallot meni ränniin. Eelin pallo jämähti ränniin ja sotki systeemin. Koko rata sekos. Kiltti täti tuli ja korjas vian ja niin se *klink klonk kilinkolin* jatkui taas. Mäkin vetelin ihan kiitettävästi ränniin. Lapsilla oli hauskaa, tietty.

Kylpylän myyntikojusta ostettiin vielä matkamuistoksi kaikille hyvinkovinjäätävästijatodellakauan kinutut uimalasit. Keilaamisen jälkeen suunnattiin rannalle ja siellä vierähtikin iltapäivään asti. Aatun lasit katos järveen ekan puolen tunnin sisällä. Aatu kiekaisi Telmalle, jotta ota koppi ja heitti lasit. Puoltoista metriä Telman ohi. *Plumpsis* Käytiin Eelin kanssa heittelemässä välillä koriskentällä palloa ja yhtäkkiä mun korvaani kuiskattiin: "Pssst... halooooo..." Se oli taas se kentän vieressä kököttävä käheä-ääninen tanssivempain. Meinasin saada sätkyn, sen verran mä säikähdin. Meidän piti tulla vielä tuohon lähirannalle hetkeksi laiturilta hyppimään, mutta meidän poissaollessa hanhet-tai-mitkä-lie oli paskonut rantahietikon täyteen. Tultiin hetkeksi siis patiolle päivää paistattelemaan. Rannalla yks vichy-pulloista oli saanut tällin pikku-kivestä. Mulla kesti hetken tajuta, että mistä se tulva eväskassin pohjalla on peräisin. Kun mä äkkäsin sen kyljestä suihkuavan vichyn, käskin lapset riviin ruohikolle seisomaan ja siinä ne sitten seistä tönötti sitruunan tuoksuisessa vichy-sateessa. Sikahauskaa. Hah, hah. Mä purin rantakassin ja pakkasin kylpyläkassin. Istuin viitisen minuuttia. Odottaminenhan on täysin yliarvostettua, vaikka on häärätty koko päivä yhtä sun toista. Kaikki paussithan on oiva mahdollisuus alkaa nahistella. Oi, kyllä. Eipä jaksettu sitä kauaa kuunnella. Tai kattella. Lähdettiin syömään. Syötiin. Kylpylään. Pulipuli. Liki parisen tuntia. Eeli paineli altaasta toiseen, minä perässä. Kun mä pääsin altaaseen, Eeli nousi jo toiselta laidalta ylös. Uimalasit vinossa, käsi- ja selkäkellukkeet töröllään. Se oli niin huvittavan näkönen, että mun auktoriteettini oli pahasti koetuksella. Mua alkoi aina naurattaa, kun koitin ojentaa sitä, milloin mistäkin. Kivaa meillä kylläkin oli. Pulikoimisen jälkeen käytiin vielä jätskilla kylpylän terassilla. Äsken mä aloin jo pistää kamoja kasaan, huomenna sitten vimpat ja kotiapäin. Kun me käveltiin hotellille päin, Telma ja Aatu lauloi suloisin äänin Lohtua. Mua liikutti, aika jännä...

"Yksi pieni elämä

Suuri valo sisällä

Katson hiljaa nukkuvaa

Katson lohdunkantajaa

Pidän aina lähellä

Kuljen matkan vierellä

Sillä saattajani on

vasta syntynyt"

 Lauantai 9.6.

Kotona. Äkkiä ne päivät hurahti. Aamulla käytiin taas aamupalalla. Viimeisen kerran kunniaksi vedin överiähkyt. Ei meinannut henki kulkea. Aamupalan jälkeen lähdettiin omalle hotellille pakkaamaan kamat ja rantakori ja paineltiin vielä paistattelemaan päivää isolle rantsulle. Oltiin oltu rannalla vissiin vartti, kun järvestä kuului kiekaisu: "Äitiiiii, mun uimalasit putos!!" Se oli Telma. Järvenpohjaan lakos siis toisetkin lasit. Eelin lasit on vielä tallessa. Hämmentävää sekin. Johtunee toki siitä, että se ei suostunnut ottamaan niitä ollenkaan pois päästä. Paineli siellä leikkipaikkallakin uimalasit naamalla. Oiva tunnistusmerkki se vihreä nauha. Pari tuntia siinä hurahti, kunnes oli aika heittää hyvästit. Ja istahtaa kuumaan autoon. Kahdeksi ja puoleksi tunniksi. Ei se pidempi reitti sen pidempikestoisempi lopunperin ollutkaan. Takastulomatkalla tais kilometrejä tulla vähemmän, mutta posotettiin puolet ajasta kuuttakymppiä. Sillälailla. Ääntä riitti takastulomatkallakin, mutta se ei ollut mitään verrattavissa menomatkaan. Kotona oltiin vasta iltapuolella. Enin kasseista on purettu, ensimmäinen koneellinen pyykkiä pesty. Lapset touhuu omiaan, mä (kuten huomaatte...) puran niitä loppukamoja. Hiekkaa taitaa olla nurkat täynnä ainakin seuraavat pari viikkoa. Kivaa oli, pidempäänkin oltais jaksettu olla. Kaikki hyvä kuitenkin loppuu aikanaan ja niin tämäkin reissu. Kiitämme ja kuittaamme.