Ja äiti osti uuden lelun...

...itselleen. Mun kamera hajos TAAS. Joku (ette varmaan ikinä arvaa kuka...) katseli kamerasta kuvia ja kun mä sen seuraavaksi otin käteeni, ilmoitettiin mulle tylysti, että "objektivirhe". Näpräsin ja näpersin, käänsin ja väänsin. Tutkin ja hutkin, jälleen kerran. Nothing. Rikki mikä rikki. Mä päätin, etten enää osta yhtäkään (edes halpaa) kameraa. Ostin kosketusnäytön. Halvimman. Sain samaan hintaan, kuin sen nyt jo edesmenneen kameran. Tähän asti mulla on ollut peruskapula. 60e. (Jos maksoi sitäkään.) Ostin uuden puhelimen juurikin kameran vuoksi. "En mä sillä missään netissä jaksa roikkua." Hahhahhaa. Pakko myöntää, on se vaan aika näppärä. Ja vaikka yksinkertaisin ja edukkain olikin, kelpaa se mulle aivan mainiosti. Joskus mä vielä hommaan itselleni järkkärin. JOSKUS. Sitten, kun täällä ei enää hajoa KAIKKI. Mun (kaikki) blogini ovat perustuneet pääasiallisesti teksteihin, kuvia niissä ei erityisen kovasti ole koskaan nähty. Joskus kuitenkin on kiva laittaa kuvia, joskus kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Joskus niitä on kiva laittaa ihan muuten vaan. Kuvien laatu ei päätä huimaa, mutta nyt on näin. Joskus sitten on se järkkäri. Nyt mun kuitenkin on tullut räpsittyä enemmän kuvia kun se mahdollisuus on ikäänkuin koko ajan käsillä. Ehkäpä niitä täälläkin tullaan nyt näkemään useammin. (Kunnes mun lelustani katoaa uutuudenviehätys.)

Asiaan. Meidän torstain kulun te jo suurinpiirtein tiedättekin. Ensin siivottiin ja leivottiin. Sitten juhlittiin. Ja sitten lähdettiin lääkäriasemalle. Eeli muisti olla touhuissaan aavistuksen varovaisempi tasan sen illan. Jo perjantaina sillä oli täysi vauhti päällä. Mulla on sellanen kutina, että se on luupäisin lapsukainen jonka maa päällänsä kantaa. Tämän totean kaikella rakkaudella, tietysti. Mutta että. Sydämen tykytyksiä tullee riitämään jatkossakin... Perjantaina me tultiin kiireellä töistä ja päiväkodista kaupan kautta kotio pesemään pyykkiä ja laittelemaan kotia kuosiin. Iltasella haettiin Anni ja Miro meille yökylään. Lapset oli poikkeuksellisesti nyt tämänkin viikonlopun kotona, kun isällä oli jotain menoa. Mulle oli tietty työvuorot tehty jo valmiiksi ja sekä lauantaina että tänään mulla oli aamuvuoro. Anni tuli siis lapsenvahdiksi ja Miro pääsi taas vaihteeksi maistelemaan elämää "suurperheessä". Perjantai-ilta meni arvatenkin melko myöhään. Vielä kympin jälkeen kuului hihittelyä poikien huoneesta, jossa Aatu ja Miro nukkui. Eelinkin teki mieli kukkua. Puol ykstoista tais simahtaa vimppakin kukkuja. Lasten nukahdettua me Annin kanssa juoruttiin vielä hetki, kun kerrankin saatiin kaksin juoruta. Lauantaina mulla oli herätys 05.50. Jipii. Seiskaksi töihin, kolmelta kotio. Annilla ja lapsilla oli ollut kuulemma oikeen kivaa. Aika jännää, että se hauskuus loppui siihen, kun mä saavuin. Kellään ei ollut enää mikään hyvin. Mun onnekseni tämä vaihe saatiin käytyä läpi melko nopeesti. Iltapalaksi mä nakkasin uuniin pikku-pitsoja. Kun pitsat oli tulleet uunista ulos, Eeli tuli heti apajille. Kohta perässä tuli Telma. Sanoin, että älä vielä ota, syödään kohta kaikki yhdessä. Telma: "Mutku Eeliki otti!" Minä: "No hei haloo, sä oot kohta kymmenen, Eeli on kolme." Pian mun selkäni takaa kului äkäisiä askeleita ja sitäkin äkäisempi pieni ääni: "Mää en oo kolme, mää oon NELJÄ!!" Anteeks... kauhistus! Lauantaina porukka tipahti jo puol kympin jäljistä ja meillä jäi vähän mukavammin aikaa juoruta Annin kanssa. Tai oikeestaan me katteltiin netissä kämppiä. Mulle ja lapsille, siis. Mä niin haluaisin väljemmille vesille. Tai johonkin, missä olis edes hissi. (Me siis asutaan edelleen hissittömän talon kolmannessa kerroksessa...) Kyllä mä toki meidän kodista tykkään, mutta silti mä välillä kaipaan toisaalle. Joo. Aamulla mä taas heräsin kukonlaulun aikaan ja painelin töihin. Kolmen jäljistä kotiin. Kuskattiin Anni ja Miro omaan kotiinsa ja paineltiin kiireellä neljäksi Aatun treeneihin. Puolentoista tunnin treenien jälkeen pidettiin vielä aikuisten kesken pieni palaveri, jossa puhuttiin tulevan syksyn myynneistä. Siis siitä mitä seuraavaksi kaupitellaan. Musta on siis äidin ja hoitajan lisäksi tullut myös osa kaupallisen alan henkilöstöä. Hekoheko. Poikien treenatessa, ennen palaveria, me kipaistiin Telman ja Aatun kanssa pikaseen kaupassa. Treenien jälkeen oli kiva tulla taas siistiin kotiin. Anni ja lapset olivat siivonneet lasten jäljet, Anni oli pessyt koneellisen pyykkiä ja puhtaat tiskit oli kaapissa, likaiset tiskikoneessa. Yleellistä, ettenkö sanois. Melko tehokas päivä, tai oikeestaan viikonloppu, takana jälleen. Huomenna mulla on vapaapäivä. Ihme ja kumma, meillä ei ole mitään pakollista menoa. Sopii mulle!

Mun Messi <3