Eeli does magic

Eeli näki telkkarissa kolikkotempun, jossa kadonnut kolikko lopulta löytyi korvan takaa. Klassikko. Maailman nähdyin temppu. Boring. Eelin mielestä kaikkea muuta kuin boring. Tottakai Eeli halusi myös yrittää. Epätoivon vimmalla se yritti tunkea 20 senttistä korvaansa ja mä olin luonnollisesti hivenen kauhuissani. Koitin selittää, että ei sitä kolikkoa korvaan kuulu tunkea. Ei siinä auttanut muu kuin alkaa itekin leikkiä taikuria ja alkaa opastamaan jälkikasvua. Käskin Eeliä näyttämään mulle kolikkoa ja toistamaan perässä: "Katso tässä on kolikko." Eeli toisti uskollisesti perässä. Sitten sanoin, että mä laitan silmät kiinni ja Eelin tulee piilottaa kolikko. Eeli piilotti kolikon mun alle. Kun mä sain luvan avata silmät, Eeli näytti pieniä kätösiään ja toisti taas mun perässä: "Ohhoh, nyt se kolikko on hävinnyt. Missäköhän se voi olla?" Käskin Eelin osoittaa kattoa ja huikkasemaan mulle, että katos, tuolla on lintu. Kattoon kattellessani käskin Eeliä kaivamaan kolikon piilosta ja piilottamaan sen seuraavaksi nyrkkiinsä. Eeli teki työtä käskettyä. Taas mä sain luvan katsoa ja kun mä käänsin katseeni Eeliin, yritti se jälleen epätoivon vimmalla tunkea kolikkoa korvaansa ja alkoi lopulta itkeä ja kiukutella, kun kolikko ei sinne mahtunut. Vartin verran me tahkottiin temppua eestaas ennen kuin Eeli ymmärsi, että kolikkoa kuuluu pitää KÄDESSÄ ja sillä kädellä HIPAISTA korvaa ja uskotella toiselle, että kolikko oli korvan takana, EI KORVASSA. Kun se sitten viimein onnistui suorittamaan tempun alusta loppuun, oli se niin innoissaan, ettei meinannut pöksyissään pysyä. Illalla Eeli tuli poikien huoneesta itkien ja olkapäänsä ihoa nyppien. Vaikutti olevan aivan paniikissa. Kun mä viimein sain selvää sen itkuisesta höpinästä, mä tajusin Eelin oikeesti uskovan, että se oli onnistunut taikomaan kolikon olkapäähänsä. Ihon alle siis. Kolikko löytyi lopulta poikien huoneen matolta ja Eeli vaikutti varsin huojentuneelta. Sen koommin Eeli ei ole taikuria leikkinyt. Ei ole vissiin uskaltanut.

Tää viikko on taas hurahtanut vauhdilla. Pikkuhiljaa ollaan alettu valmistautua lasten reissuunlähtöön. Ovat lähdössä ens viikolla iskän kanssa lomalle. Kesäkuteissa oli melkoinen päivittäminen. No, nyt on shortsia ja t-paitaa ja sandaalia. Ja lippistä. Ja aurinkolasia. Telman eka lomaviikko on mennyt yllättävän kivasti, eipä se juuri ole itekseen joutunut olemaan. Mä alkuun vähän jännitin miten kaikki järjestyy. Ja jännitin paljonko puhelin pirisee. No, se on ollut luultua hillitympää.Vihdoin huomaa, että kesäntulo on jonkin verran rauhoittanut tätä hulinaa. Lippuja ja lappuja ei satele tuhannesta suunnasta, osa harrastuksista on kesätauolla. Kaikkinensa tuntuu, että nyt ei ole aivan niin paljon muistettavaa. Loppuviikko on ollut melkosta myllerrystä tunnepuolella. Täällä kotosalla on ollut melko tyyntä, mutta mun pieni pääni kuhisee ajatuksia. Miten sitä hämmennystä voi aina jostain riittääkin. Tänään on meidän äidin syntymäpäivä. Kuten usein ennenkin, mä olen jälleen miettinyt miten toisin asiat olis, jos äiti olis vielä täällä. Jos meidän isä olis vielä täällä. Miten paljon mä niitä vielä tarttisin. Onnea on Anni. Onnea on ystävät. Onnea on, että on ympärillä ihmisiä, joiden tukeen voi luottaa mitä ikinä matkan varrella vastaan tuleekaan.