Ei-ihan-niin-tiukka viikko

Viime viikko oli jäätävä. Tämä viikko meni melkolailla enemmän nappiin. Kalenteri toki oli ihan yhtä täynnä, kuin viime viikolla (ja sitä edeltävällä viikolla), mutta kaikki sujui silti lunkimmin. Muskarireissukin meni huomattavasti edeltäjäänsä sujuvammin. (Vaikkei me kyllä Sannan kanssa taaskaan juuri ehditty juoruta.) Tänään, vapaapäivän kunniaksi, meillä oli Eelin 3-vuotis neuvolakäynti. Poika oli vuodessa hujahtanut pituutta liki kymmenen senttiä!! Vauhtia totes neuvolantädinkin mukaan piisaavaan. Hienosti Eeli teki kaikki tarvittavat temput ja sai paljon kehuja osakseen. "Valoisa, luottavainen, sosiaalinen poika. Ketterä liikunnallinen poika. Kasvu hyvää. Kieli rikasta." Vähän vielä puheessa on epäselvyyttä, mutta tämä menee melkolailla puheen NOPEATEMPOISUUDEN piikkiin. Äitinsä poika.

Myös mun jaksamista neuvolantäti kyseli ja puhuttiin siinä niitä näitä kuluneesta vuodesta. Puhuttiin meidän arjen hulinasta. Loppuun meidän ylikiva neuvolantäti totesi, että mä pärjään hienosti ja hänen mielestään mä olen ihanan positiivinen ihminen, jolla nyt vaan on melkoisen voimiakysyvä elämäntilanne käsillä. Ja me ollaan kuulemma ihanan tunteikasta ja värikästä sakkia. Kaikki oli taas niin luvattoman ihanaa. Kaiken kaikkiaan hänen mielestään jonkun pitäisi antaa mulle diplomi. (Lupasin palkita itseni äitienpäivänä suklaalevyllä.) Ensin mua alkoi, tietty, vähän liikuttaa ja sitten me taas jo naurettiin, kun kerroin miten mulla välillä kiehahtaa ja miten kohta ollaan taas jo niin julmetun hyvää pataa. Joo, diplomi... no ehkä ei ihan, mutta ai, kun mulle tuli taas hyvä mieli! Tollaset sanat aina palauttaa mukavasti uskoa itseen, te tiiätte. Ei sitä olekaan sitten ehkä ihan toivoton tapaus.

Telmalla on ollut vaikeuksia matematiikan kanssa ja viime vuonna se pääsikin tukiopetukseen. Edellisviikolla koulussa oli matikankoe ja aika lailla Telmaa jänskätti etukäteen. 7 1/2 kokeesta lopulta tuli ja mä olin luonnollisesti todella iloinen. Mulla on aivan surkea matikkapää ja mä todella tiedän mitä on tuskailla laskujen kanssa. Kun ei vaan tajua. Kun menee ihan yli hilseen. Telmalla onneksi riittää intoa opetella ja toivottavasti riittää jatkossakin. Mua aikoinaan lakkas kiinnostamasta koko matikka, kun se ei millään luonnistunut ja lopultahan mä putosin aivan tyystin kärryiltä. Ei kiva. Eikä hyvä. Tänään Telma toi kotio näytille ensimmäisen enkun sanakokeen ja täydet kymmenen pistettä oli neitokainen siitä saanut. Taas me tuuletettiin. Sinnikkäästi me värejä täällä englanniksi reenattiin ja niin se työ sitten palkittiin. Hieno homma!

Tänään iltasella lapset lähtevät iskän luo, ikävä onkin ollut jo melkoinen. Iskän reissun takia viime näkemästä on jo melkosen pitkä aika. Ja mä saan taas itselleni pienoisen hengähdystauon. Olen mä toki viikonlopun töissä, mutta menen huomenna vasta yhdeksi, joten mulla on ihanasti tämä ilta ja huominen aamupäivä aikaa nauttia hiljaisuudesta. Lapset tulevat kotiin maanantaina, joten sunnuntaina mä saan aamuvuoron jälkeen tulla kotiin ilman normihössötystä. Ihan kiva juttu sekin.

Lepposaa viikonloppua itse kullekin!!