Tiistaina me lähdettiin Skanssiin. Telma halus ostaa vaatteita ja korviksia. Aatu halus ostaa kengät. Ja Eeli halus SHOPPAILEMAAN. Ja kyl me vaan sit shoppailtiinkin! Lapset sai ottaa joulupukin tuomista rahoista osan mukaansa. Mä vannotin, että pitää sitten ostaa myös jotain JÄRKEVÄÄ. Yllätyin saaliista todella. Siis todella. Ensin mentiin Tigeriin. Aatu halus kaulakorun. Osti (kullanvärisen...) korun, jossa luki kissankokoisin kirjaimin "rockstar". Halus sen heti kaulaansa. Tietty. Eeli osti tikun, jonka nokassa keikkuu discopallo. (Loppuillan se viettikin sitten pimeessä vessassa sen välkkyvän pallonsa kanssa.) Hennesiltä Telma löysi läjän kivoja vaatteita, oli paitaa ja treggingsiä. Aatu löysi kengät ja koska Aatu osti kengät, Eelikin halus ostaa kengät. Ja koska Aatu halus ostaa boxereita, Eelikin halus ostaa boxereita. Eeli osti tarjoushintaan myös kravaatin. Spiderman -kravaatin. Sekin halus sen heti kaulaansa. Me oltiin siis todella komeina liikenteessä. Glitteristä Telma osti läjän niitä korviksia. Oli viiksiä ja hymynaamoja ja värillisiä palloja. Ja yksissä luki OMG. Niin kovin nykyaikaista... Ruokailu sujui hämmentävän rauhallisesti niinikään. Palkinnoksi Eeli pääsi leikkipaikalle. Josta se paineli mitään puhumatta portista yks kaks käytävälle. Mä päätin, että on aika jatkaa matkaa. Kun Eeli laittoi kenkiä jalkaansa se kysy multa: "Ottaaks sua päähän?" Hetken hämmennyksen jälkeen mä tajusin, että se meinas tietty sitä kun oli ampaissut sieltä leikkipaikalta veks. No, ei mua ottanut päähän. Velä siinä kohtaa.. Lopuksi kipastiin vielä Citymarkettiin. Siellä alkoi yhtäkkiä kaikkia ottaa päähän. Itkuavalitustarutinaa. Ja marttyyri minussa heräsi eloon. Että kun oltiin lasten pillin mukaan tanssittu koko reissu, niin hittoako kehtaavat aloittaa sen vänkkäämisensä. No, loppu hyvin kaikki hyvin ja mäkin sain palkittua itseni elintarvikevärillä ja sokerimassalla. Ja koristehelmillä. Mulla oikeen sormet syyhys päästä kotiin näpräämään niitä kuppikakkujuttujani. Illalla me väkerrettiin niitä perhosia. Tai mä väkersin. Kirosin ja väkersin. Tyranni minussa heräsi eloon. No, lapset tajus livetä keittiöstä ja antoi mun viettää hetken laatuaikaa oman itseni kanssa.
Keskiviikkona me nukuttiin kaikki liki kahdeksaan asti, mikä on ihan todella harvinaista. Mä pistin satsin muffineja uuniin heti aamusta ajatuksenani kuorruttaa ne iltasella seuraavan päivän kylästelyä silmälläpitäen. Niin, että kymmeneltä me oltiin jo nautittu (lasten kinuama) munakas-pekoni-tuoresämpylä-aikatäyteläinen ähkyaamupala. Aatu lähti ystävänsä perheen kera kiekkoa lätkimään ja me suunnattiin Leaf Areenalle mellastamaan. Matkalla napattiin Telman ystävä kyytiin. Eeli mennä viipotti tyttöjen kanssa ja mä pyörittelin peukaloita (lue: näpräsin puhelinta) parisen tuntia. Annille rimpautin juorupuhelun, kun meinas aika vallan käydä pitkäksi. Kyllä, PITKÄKSI. Olemme päässeet siihen vaiheeseen, jossa jopa MULLA on ajoittain tylsää. (Tuuletuksen paikka!!!) Telma sai ystävänsä kylään koko päiväksi ja ne touhuskeli omiaan Telman huoneessa. Eeli halus pihalle. Mä olin saanut tökittyä perhoset kuppikakkuihini ja niin me painuttiin pihalle harrastamaan talvilajeja. Ah. hah. Hah.
Pojat otti pihavarastosta sählymailat ja alkoi syötellä. Aatusta oli kuitenkin, aika yllättäen, kivempi lämiä palloa seinään kuin Eelille ja Eeliä alkoi jurppia. Eeli halus lähteä luistelemaan. Luistelemaan siis seuraavaksi. Tytöt tuli kauppareissulta ja Aatu halus jäädä niiden kanssa pihalle. Päivä tuli ja päivä meni. Kivaa oli.
Torstaina me lähdettiin moikkaamaan ystäviä vanhoille kotikonnuille. Ikävä olikin jo kaikilla hurja, viimenäkemästä kun oli ihan liian pitkä aika!! Meillä oli taas ihan tosi kiva päivä ja lasten leikkiessä keskenään mäkin sain vähän parantaa maailmaa ystäväni kanssa. Oi, että. Mä raahasin viemisiksi niitä perhoskuppikakkuja, jotka sillon edeltävänä iltana oli mun mielestäni ihan superhienoja. (Kyllä, mun pitäs hankkia elämä...) No. Seuraavana päivänä ne perhoset oli totaalisen nuupahtaneet, siivet lerpatti miten sattuu. Ei ne perhoset viihtyneet jääkaapissa kakkukuvun alla. Aika jännä. Ja kyllä mä sen nyt periaatteessa tiesin, että sokerimassakoristeet ei kestä kosteutta, mutta kun on enemmän innokas kuin älykäs, niin sit sitä vaan on enemmän innokas kuin älykäs. Testiyleisö oli liikuttuneen ihastuneita mun perhoskakuistani. Semmosta se tosiystävyys on. Se kestää ja kantaa yli kuolleiden perhosten. Kotona me oltiin vasta iltasella.
Perjantai oli kotipäivä. Mä pesin vähän pyykkiä. Ja tein kuppikaukkuja. Isommat kävi isänsä kanssa hiihtolenkillä. Sillä välin me Eelin kanssa valmisteltiin illan (jälleen lasten kinuamaa) pihvi-illallista. Eeli pesi perunat. Pesi ne ainakin kuuteen kertaan. Lopuksi se tiskas tiskiharjalla perunaharjan. Mulla on tunnollista työvoimaa, ettenkö sanois. Hiihtolenkin jälkeen mä käskin Aatun ottaa vähän aikaa iisisti, kun sillä oli illalla vielä futistreenit. Se alkoi tehdä vatsalihaksia ja punnerruksia. Hmmm.... Illalla me syötiin piffiä ja lohkoperunoita. Ja fetasaalaattia. Ja katkarapukimaraa. Ähky.com.
Lauantaina me vietiin Aatu puolilta päivin kaverisynttäreille ja niiden päätyttyä me suunnistettiin taas treffaamaan ystäviä. Pieniä ja isoja ystäviä. Aatun kummitäti oli kutsunut osan meidän vanhasta porukasta koolleen luoksensa. Telma oli täysin hoomoilasena, että kun nämä muutkin mun ystävät tuntee toisensa. Jep. Mekin siis nähdään, ainakin porukalla, ihan tositositosi liian harvoin. Vierailu alkoi mukavasti. Lapset leikki taas keskenään ja me ehdittiin vaihtaa kuulumiset. Vierailu päättyi surullisissa merkeissä, elämä näytti kesken vierailun nurjan puolensa. Meillä on kaikki hyvin, mutta mulla on suru ystävän puolesta. Suruviestistä huolimatta oli kuitenkin ihanaa, että me päästiin kaikki saman pöydän ääreen, me ollaan siitä niin kauan puhuttu. Aina se vaan on jäänyt. Josko seuraavaksi pienemmällä aikavälillä ja iloisemmissa tunnelmissa.
Eilen me herättiin jo kukonpierun aikaan, hallilla kun piti olla heti kahdeksan jäljistä. Aatulla oli peli. taikka tarkemminkin kaks peliä. Heti ekassa se teki maalin. Se oli hieno juttu. Mä taputin niin, että käsiä vähän oikeen kihelmöi. Toinen peli oli huomattavasti kovempi. Aatu ei niissä peleissä ole ihan hetkeen pelannutkaan. Vastustaja oli kuulemma yks kovimpia. Vähän mua jännitti, että miten siinä käy... että meneekö koko peli taas nenänkaiveluksi kentän keskellä. (Näinkin siis on kerran käynyt...) Mut hitto vie! En tiedä mitä oli tässä välissä tapahtunut, mutta kyllähän tuo oikeinkin kivasti pelissä mukana pysyi. Ja kaiken lisäksi se teki siinäkin pelissä maalin, vaikkei mikään varsinainen maalitykki olekaan. Mä elin taas niin tunteella mukana, että tänä aamuna mulla tuntui pitkästä aikaa vatsalihakset olevan olemassa, olin taas heilunut istuallani siihen malliin. Ja kun se sen maalin teki... Mua hävetti taas kerran jälkeenpäin autossa oma spontaaniuteni, Mä siis huusin niin, että halli raikas. Mä olin vaan niin kamalan innoissani Aatun puolesta. Huh huh. Oli se vaan taas jännää! Kotona ehdittiin käydä kääntymässä kakkosaamupalan verran ja sitten me jo lähdettiinkin leffaan. Käytiin katsastamassa uusin Risto Räppääjä. Ei jättänyt sekään kylmäksi. Lapset käyttäytyi varsin mallikkaasti, tällä kertaa ne tais pienesti hävetä mua. Mut minkäs teet, kun naurattaa. Siis niinku naurattaanaurattaa. Jälleen kerran pisimmän korren vetivät Elvi ja Lennart. Emmääkestä. Leffan jälkeen käytiin vielä Hesellä ja isompien "vahtiessa" Eeliä leikkipaikalla mä sain isomman leffaseuralaisen kanssa vielä hetken parantaa maailmaa. Lomaviikon jäljiltä se ihan väkisinkin on paljon parempi.
Tänään mulla on vapaapäivä. Olin toivonut sen vapaaksi Telman hammaslääkärikäynnin vuoksi. Eeli halus mennä päiväkotiin ja mulla oli hammaslääkärireissun jälkeen aikaa ihan rauhassa laittaa paikat taas kuntoon. Sen oli näköset, että äitikin on ollut LOMALLA. Tässä mä nyt istun koneella hiljaisuudessa. Kohta hakemaan Eeliä ja illalla Aatulla onkin taas treenit. Kyl nyt jaksaa taas painaa. Ah, ihan huippuloma!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti