Verta, hikeä ja kyyneleitä

Hitsi, päivät lipuu aivan totaalisesti sormien välistä. Mun on pitänyt jo ainakin viikon verran kirjoittaa ja mulla oli ainakin tuhat mehevää juttua. Nyt mä en meinaa muistaa ainuttakaan. Viime viikko aikoi olla yhtä kiireinen kuin edeltäjänsäkin. Peruskauraa, kevätjuhlien - ja kaverisynttäreiden- lisäksi. Alkuviikosta oltiin Eelin kanssa katsomassa Aatun peliä. Näin pelistä ehkä sekunnin. Onneks se sattu olemaan se sekunti, jonka aikana Aatu teki ihan valtavan hienon kuljetuksen yksinänsä vastustajajoukon läpi. Sitten paikalle tuli Telma. Pärisemään. Haistatti lopulta pitkät ja lähti painelemaan edeltä kotio. Eeli leikki aasia ja huomatessaan saavansa heltyneitä katseita, tuo innostui entisestään. Lopulta se sai lisänimen "pikku-possukka". Kuulosti kuulemma ihan pieneltä söpöltä sialta. Eelin kevätjuhla meni vallan rattoisasti. (Niin kauan kuin Eeli ihan luvan kanssa saa olla osa showta, kaikki menee vallan rattoisasti...) Juhlat oli järkätty päiväkodin pihalle. Luojan kiitos sää suosi! Porukassa kierrettiin pisteeltä pisteelle, kussakin pisteessä oli hauskaa pientä aktiviitettia. Me mahdettiin olla näky, kun mä ohjastin Aatu-heppaa ja Eeli-heppaa maitotölkeistä kyhätyllä esteradalla. Pojat paineli täysillä riemusta kiljuen ja mä kipitin perässä. Torstai ja perjantai menikin sitten kotosalla, kun Telma tuli kipeäksi.

Lauantaina me lähdettiin heti aamusta pihalle auringon paisteeseen paahteeseen. Huh hellettä, totes mun umpiturvonneet varpaani. Eeli alkoi vongata pihavarastosta pikku-pyörää. Kun se aikansa oli jankannut, mä varsin johdonmukaisesti annoin periksi. "No, okei. Pari kiekkaa nurtsilla." En edes itse uskonut homman lutviutuvan niin helposti... Pyörään asennettiin apupyörät jo hyvä tovi sitten, mutta eihän ne nyt tietenkään pyöriin istuneet. Eelillä paloi kiinni, kun se polki ja polki ja polki ja polki ja takarengas senkun pyöri tyhjän päällä. Apupyörät siis otettiin pois. Eeli lykki maasta vauhtia ja mennä viuhotti ympäri pihaa pyöränsä kera. Mä juoksin perässä ja koitin pitää siitä kiinni. Hahaa, turha toivo! Jossain kohtaa se heitti leviäksi niin, että kyynärpäästä alkoi tihuttaa verta. Itkuhan siinä tuli. Mä aattelin hetkeni tulleen ja totesin, että eiköhän viedä pyörä takas varastoon. Jäätävät pultit. "EIIIII!!! ÄLÄÄÄÄÄÄ! MÄÄ HALUUN POLKEE! ÄLÄÄÄÄÄÄ KOOOSKEEEE!! ANNA MUN OLLAAAA!" Poika ja pyörä jatkoivat yhteistä taivaltaan. Sunnuntaina me marssittiin jälleen heti aamupäivällä pihalle ja taas alkoi sen pyörän vinkuminen. Haettiin pyörä. Ilman vastaväitteitä. Eeli alkoi taas vimmastusti potkia vauhtia, koitti välillä polkastakin pari kertaa. Kun mä koitin antaa sille paidan selkämyksestä tukea, se kiljui, että päästä irti. Välillä se oli puskassa, kerran se kaulaili roskista. Yhtäkkiä kuului huuto: "Äitiiiiii, katoooooooooo!!! Mää osaan ajaa!!" Juu, siellä se polki onnellinen virne naamallaan Aatulta peritty pyöräilykypärä päässään. Edelleen se hetkittäin kävi syleilemässä isänmaata, mutta en mä tohtinut sitä koittaa jeesiäkään. Yhden kerran uskalsin yrittää lähteä kohden, mutta Eeli teki mulle hyvin selväksi, mitä mieltä se mun liikkeistäni on.. "Et tuu tänne! Et tuu yhtään lähemmäs tai mä oksennan sun päälle! Mää nousen itte!!" Ja niin se nousi. Aina uudelleen. Lopulta se onnistu polkemaan jo vähän pidemmänkin matkan.

Tämä viikko alkoi vähän iisimmin. Sekä maanantai että tiistai näytti illan osalta kalenterissa tyhjää. En mä montaa minuuttia ehtinyt istua, mutta eipähän tarvinnut ainakaan kiirellä lentää paikasta A paikan B kautta paikkaan C. Josta muuten tulikin mieleen, että ens viikolla mun pitäis olla yhtäaikaa sekä paikassa B että paikassa C yhtäaikaa. Ja A:stä pitäisi kiireellä rynnätä paikkoihin C ja B. Vielä mä en ihan ole päättänyt, että missä mä lopulta sitten meinaan olla. Joo. Keskiviikkona oli taas päiväkodin kevätjuhla. Tällä kertaa isommat lapset olivat esiintymisvuorossa ja menossa mukana tietty myös Aatun ryhmä. Kotona oli melkonen hulabaloo ennen juhliin lähtöä, kun vähän yhtä sun toista, jälleen kerran, tais jänskättää. Eeli tonki kaapista farkkushortsit ja ilmoitti pistävänsä ne jalkaansa. Mä ilmaisin eriävän mielipiteeni. Kun oltiin jo tekemässä lähtöä, huomasin Eelin notkuvan ovella ne farkkushortsit yhä jalassaan. Päällä sillä oli myös t-paita, jonka rintamuksella oli selvästi havaittavissa päivän ruokalista. Mä käskin sen laittaa päälle NE vaatteet, jotka MÄ olin sille valmiiksi valinnut. Eeli totes ponnekkaasti: "En vittu laita." Meinasin tukehtua purkkaani. Sain mä sen lopulta puhuttua pukemaan siistimpää ylle ja niin me päästiin liikkeelle, kerrankin hyvissä ajoin. Juhlasaliin päästyä Telma istahti tuolilleen ja Eeli halus tulla syliin. Eeli istui aivan paikallaan ja mä jo ehdin ajatella, että näistä taitaakin tulla ihan lepposat juhlta. Big mistake. Big. HUGE. Eeli haluskin oman tuolin. No, paikat oli täyttyneet, eikä vieressä ollut enää yhtään vapaata tuolia. Telma jäi tuolitta. Pyysin sitä istahtamaan mun syliini. Eihän se sopinut. Pyysin Eeliä siirtymään pois Telman paikalta. Se sopi vielä vähemmän. Telma lakos maahan penkkien väliin ja jupisi siellä maailmaa ja Eeliä manaten. Tuli tuo sentään lopulta mun syliini istumaan. Juhlat alkoi. Eeli vilkaisi taakse ja huomasi tarhakaverinsa näpräävän isänsä puhelinta. "Äiti, määki haluun pelata!" "Ei onnistu. Oo hiljaa." "MÄÄ HALUUN!" "Nyt hiljaa..." Ei mulla ollut muuta vaihtoehtoa, kun antaa sille se puhelin, muuten kukaan ei ois kuullut mitään. Eeli keskittyi näytöllä pomppiviin palloihin ja mä aattelin, että nyt. Vihdoin. Rauha. Vielä isompi virhe! Kohta Eeli taas vilkaisi taakseen ja huomasi tarhakaverinsa istuvan isänsä harteilla. "MÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄKI HALUUUUUUUUUUUN!" Voi. Luoja. Mä olin odottanut kuin kuuta nousevaa esitystä, josta Aatu oli jo jonkin aikaa kertonut. Kyseinen esitys oli justiinsa alkanut ja mä kuvasin sitä videolle. Eeli alkoi kiivetä mun niskaani ja mä yritin hätistellä sitä pois. Kamera heilui ja keikkui. Eeli kampes ylemmäs ja lopulta pääsi määränpäähänsä. Hetken se istui aloillaan, kunnes se äkkäs läntätä pienet kätösensä mun silmille. Mulla oli siis Eeli niskassa, Eelin kädet silmillä, tukka suussa ja kamera kädessä. Lopulta sihisin vieressä istuvalle Sannalle, että nappaa se hiivattiin tuolta. Lähdin pitämään Eelille pientä hiljaista puhuttelua ja se lupas käyttäytyä. Justiinsa kun me päästiin saliin, esitys loppui. Ai, että mua korpes! Shown edetessä Eeli pienine ystävineen majoittautui pitämään omaa showtaan penkkirivien väliselle käytävälle ja mä sain edes hitusen keskittyä siihen showhun, jota olin tullut katsomaan. Kohta oli taas jo eskarilaisten vuoro esiintyä. Mulla alkoi leuka väpättää. Ruusujen ja eskaritodistusten jaon aikaan mun näkökenttäni oli jo niin sumea, että mä en nähnyt mitään ja kun ryhmän opettaja piti pienen loppupuheenvuoron, mulla alkoi jo hartiatkin täristä. Jatkoin tihrustamista vielä esitysten loppumisen jälkeenkin. Ens viikolla on vielä Telman koulun kevätjuhla.. sitä odotellessa. Aatun juhlat sujui kuitenkin, kaikesta huolimatta, leppoisammin kuin viime vuonna, että kyllä tässä ihan selkeää edistystä on tapahtunut. Mulla on vahva usko tulevaan. (LOL)

Eilen oltiin taas Eelin kanssa katsomassa Aatun peliä. Eeli sai kaveriksi tytön, jonka kanssa se mennä viiletti ympäri kentän viereistä leikkialuetta. Salaa kuuntelin toisella korvalla, kun ne jutusteli keinuessaan...
Tyttö: "Alvaa mikä mun OIKEE nimi on? Se on Iilis. Mut sit mä oon kyl Peppi. Mun nimi on Peppi Pitkätossu!"
Eeli: "Mun nimi on Eeli Peppi Pitkätossu Hopsulahupsulahupsanssaa."
Tyttö: "Alvaa mikä mun iskän nimi on?"
Eeli: "Mikä?"
Tyttö: "Iskä. Ja sen etunimi on Telo."
Eeli: "MUNKI ISKÄN NIMI ON TELO!"
Tässä kohtaa kentällä alkoi tapahtua toden teolla ja mä jäin toljottamaan peliä. Yhtään en tiedä miten edeltävä keskustelu päättyi. Melko hulvattomasti, uskailtaisin veikata. Kotona Telma antoi mulle allekirjoitettavaksi englannin kokeen. Pientä huulten nykinää vastaukset jälleen saivat aikaan. Erityisesti sanakäännös  lentokone = leroy. Leroy? Samassa mun mieleeni muistui Telman ensimmäinen sanakoe, jossa piti kääntää  myös lauseita. Silloin Minä en tiedä oli yhtäkuin Yes not know. Ah, mua alkoi naurattaa taas ihan hillittömästi. Kaikella rakkaudella ja hellyydellä, lapseni silmien ja korvien ulottumattomissa, tietty.

Mulla on vapaapäivä. Pojilla on tänään kevätkirkko, joten mä vein ne päiväkotiin. Illalla Anni tulee Miro mukanansa kaitsemaan mun pesuettani, kun mä menen ikuistamaan mun kolme jalokiveä kinttuuni. Se on mun laidutuspalkintoni. Huvittavaa tässä on se, että tätä päivää odotellessa mä olen kyllä saanut kerättyä kaikki vaivalla pois loitonnetut kilot takaisin. Kiitos sulle, suklaa! Kiitos sulle, surkea itsekurini!

Norona selkää pisin valuvista hikipisaroista, naarmuisista shortsien peittämättömistä polvista, suvivirrestä ja kostuneista silmistä tietää, että  kesä on tullut.