Long time no hear...

Hengissä ollaan, hyvinvoivina edelleen. Niin usein, jälleen kerran, mun on tehnyt mieli kirjoittaa, mutta en ole tiennyt mistä aloittaa. Elämä mataa omalla painollaan. Arki on hektistä, aina vaan. Satuin vastaanottamaan Facebookissa kiertävän arkikuvahaasteen ja sitä myötä mun halu kirjoittaa kasvoi entisestään. Mun kamerani, tai johtoni, tai läppärini sattui tekemään tenät heti ensimmäisen päivän jälkeen, mutta periksiantamattomana ihmisenalkuna päätin sinnikkäästi jatkaa ilman kuvia. Päivitykset pitenivät päivä päivältä ja lopulta huomasin miten olin kaivannut kirjoittamista. Miten arjen haasteet tuntuivat paljon pienemmiltä, kun ne puki mustaksi valkoisella. Miten mua kaikki kohellukset lopulta alkoivat päivän päätteeksi naurattaa. Viime vuosi oli jotenkin synkkä. Ajatukset kiersi samaa kehää ja musta tuntui, ettei mulla olisi ollut täällä mitään annettavaa. Nyt mussa heräsi halu alkaa kirjoittaa siten kuin alkuun kirjoitin. Mä haluan tallentaa tänne muistoja. Muistoja meidän elävästä elämästä. Muistoja meidän todella elävästä elämästä. Hyvin elävästä elämästä. Niin höpsöä kuin se onkin jakaa tänne samaa satsia kuin jo aiemmin toisaalla julkaistu, tahdon kuitenkin kuvattoman kuvahaasteeni tallentaa tännekin. Tässä meidän arkea, hulluimmillaan ja ihanimmillaan. Silvuplee.

27.4. 1/5
Seiskaksi töihin, kolmelta kotti. Kaupan kautta. Pesukone päälle. Piti alkaa jumppaamaan, soitinkin Annille. Siinä meni oma tovinsa. Sit mä aloin jumppaamaan. Ihailin siistiä petiäni ja hekumoin ajatuksella siitä, että tänään kukaan ei leikkisi sen olevan trampoliini. Jutustelin puhelimessa Telman kanssa. Sitten vaihdoin kuulumiset Annan kanssa. Siinä meni vielä pidempi tovi. Nyt mä aion nakata syrjään tosta trampoliinisängystäni noi viltit ja vällyt ja tyynyt ja heittää itteni oikoseksi. Katon leffaa. Kynttilänvalossa. Tietty. Taidanpa keittää teetä.

28.4. 2/5
Puol kasiksi töihin, puol kolmelta ei kotti, vaan hikipäässä roudaamaan kamat auton takaluukusta vek ja autonrenkaat takaluukkuun. Hiki valuen kauppaan. Äkkii kotti. Pojat tarhasta ja Euromasteriin (kuva 1). (Ja juu, en vaihtanut VIELÄKÄÄN itse renkaitani.) Eelillä suu paukku ja poikia nauratti. Lopuksi se auttoi poikia pussittamaan talvirenkaat talviunille (kuva 2). Telma soitti aamulla töihin ja muistutti, että pikkupitsat pitää muuten sit viedä huomenna koululle, koska disco on TADAA - huomenna. Olin unohtanut tyystin koko pitsa-hässäkän. Euromasterilta Lidliin. Äkkii. Pojat pyysi saada VÄHÄN patonkia. Annoin luvan. Jo KASSALLA ne pisti patongin puoliksi ja alkoivat sitten ylen tyytyväisinä nakertaa niitä patongin puolikkaitaan. Jatkoivat nakertamista autossa (kuvat 3 ja 4). Äkkii kotti. Pitsat uuniin. Pitsat uunista ulos (kuva5). Siihen saakka oli kuvat valmiina. Mutta. Koska mun paskan kameran paska johto on paskana, ette näe tänään mun julkaisussani yhtään ainuttakaan (paskaa) kuvaa. Ja mulla TODELLAKIN on paska peruskapula, koska täällä hajoaa KAIKKI. Eli mä en todellakaan kykene siirtämään mitään suoraan mun luuristani nettiin.

Niin, siinä tämä päivä tiivistettynä. Ilman kuvia. Paa silmäs kii ja näe mielessäs autonrengas. Siinä sulle päivän kuva.

29.4. 3/5
Yhteysvirhe. Niin ilmoittaa mulle edelleen se mun PIIP kamera. Mut mä en anna periksi. Vedän homman loppuun asti. Ilman kuvia. Eilen oli arjen kuvahaaste 2/5. Tänään siis ylläripylläri 3/5.

Perussetti. Töitä ja kauppaa ja pyykkäämistä ja blaa blaa blaa. Mun ilokseni Aatu pääsi reeneihin naapurin pojan kyydillä. Tai siis sen isän. Näin ollen mä sain hoitaa jumppani alta pois ennen iltakymmentä, mikä on kiva. Aatu lähti reppu selässä palloa potkimaan (kuva 1). Telma lähti sievänä mekkonsa kera vappudiscoon (kuva 2) kynsilakat kynsissään sekä vähän kynnen vieressäkin. Kynsilakkaa sukkahousuissaan. Oli laittanut kynsiinsä timanttejakin. Korvalehdissä ne timantit eivät pysyneet. Me alettiin Eelin kanssa jumppaamaan. Mä poljin, Eeli väänteli itteään jos jonkinäkösiin asentoihin lattialla (kuva 3). Vatsoja tehdessä Eeli istui mun mahan päällä. Punnerruksia tehdessä se antoi mulle jaloista vauhtia niin, että mun nokkani lähestyi lattiaa melko huimaa vauhtia. Venytellessä se ilkkui mun peffassaumasta revenneitä hiki-leggingsejäni (EI kuvaa). "Äitiiiii, sul on pyllys reikä." Hihitystä. Päivällisiltapalaksi mä väsäsin itelleni katkarapu - wok-vihannes -feta -sötkötystä. Näytti oikein houkuttelevalta lautasella (kuva 4). Totesin syöväni piirakkaa ilman pohjaa. En ole vielä päättänyt, oliko se hyvää vai pahaa. Huomiseen!

30.4. 4/5
Päivä (melkein) perusmeiningillä. Töissä serpentiinit kaulalla (kuva 1). (Aseptisesti vasta aamuhommien jälkeen, tietty). Kauppa. Tarha. Kotiin. Vapun kunniaksi sain tänne vielä yhden murusen melskaamaan. Heti ens alkuun kotona odotti Telman järjestämä pienimuotoinen vaatehuonevallankumous (kuva 2). Urputusta. Lapset alkoi koristella kämppää serpentiinillä (kuva 3). Miro saapui reissureppuineen (kuva 4) ja kohta oli täys rähinä päällä. Semi hermoromahdus (SENSUROITU). Anni häippäs ja minä ja mukelot skoolattiin. Juotiin simaa skumppalaseista (kuva 5). Pojat ryntäs avaamaan Aatun eilen postista noudettua skeittilauta -pakettia. Pieniä poikia, skeittilauta ja kypärä (kuva 6). Ja pahviroskaa. Paljon. Äitille kuppi kahvia (kuva 7). Syvään hengittelyä ja illan hulinaan ja vilinään valmistautumista. Tänään ei laula pesukone. Ei pörise imuri. Reuhoominen alkoi jo. Bileet alkaa kohta. Mun suureksi hämmästyksekseni pojilla on vielä vaatteet päällä. Ensin pitää hoitaa alta pois yks maailman ensteks tärkein juttu... Nyt minä, mun kolme omaa ja tuo yks melkeen oma lähetään tyyppää sitä lautaa (kuva 8).


1.5. 5/5
Anni toi mulle johdon. Ei toimi homma. Se onkin siis se paska kamera, joka on paskana. Viimeinen silauskin siis ILMAN KUVIA. Eiks mennytkin putkeen tämä haaste... No, aivan sama. Vapunpäivä. Tiditittidii...

Jatkamme ensialkuun hieman eilisestä... Skeittilauta tuli testattua (kuva 1). Enin ajasta meni siihen, että koko tienoo raikui, kun lapset tappeli siitä kenen vuoro on skeitata. Eeli polki pyörällä (kuva 2). Ilman apupyöriä. Eeli siis oli pääasiallisesti ketarat oikosena syleilemässä isänmaata. Jossain kohtaa vauhti hyytyi ja mukulat makoili sopuisasti mun trampoliinisängylläni (kuva 3). Iltapalaksi syötiin nakkeja ja ranuja. Mä heitin puol pulloa ketsuppia rinnuksilleni (kuva 4). Lopulta kaivettiin esiin herkut. Illan kohokohta saattoi olla, kun Miro länttäs suklaatoffeekarkin Eelin tukkaan (kuva 5). Puol ykstoista alkoi tuhista viimeinenkin pikku-kukkuja. Sitten olennaiseen. Tänä aamuna maa sai valkean peitteen (ei kuvaa, koska se nyt on etusivulla jo NIIN NÄHTY tänään). Me syötiin munakasta ja pekonia ja vaikka mitä herkkuja (kuva 6). Pojat meni aamukylpyyn. Loiskisloiskis (kuva 7). Jossain kohtaa paineltiin pihalle, tukka meinas lähteä päästä, tultiin sisälle. Lapset tylsistyivät, lapset juoksivat, lapset tappelivat. Kokoonpanot vaihtelivat, välillä Telma ja Aatu, välillä Aatu ja Eeli, Eeli ja Miro, Miro, Aatu ja Telma, Telma ja Eeli jnejnejne. Hetkittäin meno aina tyyntyi, pötköteltiin sulassa sovussa sohvalla telkkua kattellen ja mukavia jutustellen. Pelattiin me korttiakin. Pesin kolme koneellista pyykkiä (jälleen kuva pesukoneesta, kuva 8). Ruokailu (tortilloja, kuva 9) sujui äärettömän sulavasti, YKSIKÄÄN LASI EI KAATUNUT. Voitteko kuvitella???!!! Ruokailun jälkeen jatkui leikit. Muista en tiedä, mutta Eeli oli itekseen leikkinyt parturia Telman askartelusaksilla. Todistettavasti. Päälaella on nyt sievä millisiili (kuva 10). 

Arki ja elämä ylipäätään täällä on justiinsa niin vauhdikasta kuin miltä se kuulostaa. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Ääntä. Ääntä. Ja ääntä. Mutta se on myös pieniä ihanan suloisia hetkiä, rajoja ja rakkautta, sopua, suukkoja ja haleja. Välillä mä mietin kuinka paljon helpompaa kaikki olis, kun arkea olis jakamassa toinen aikuinen. Ehkä olis, ehkä ei olis. JOS mä olisin saanut ne kuvat ladattua, ne todella olis ollut paskoja. Pääasia ei kai kuitenkaan ole kuvien laatu, vaan se mitä ja etenkin ketkä niissä kuvissa näkyy. Vaikka mä välillä odotan lähes henkeä pidätellen niitä päiviä, jolloin saan pienen hetken hengähtää, on mulla kuitenkin aina sellainen olo, että jokin osa musta puuttuu kun lapset on poissa. Uus kamera on pakko ostaa, mä haluan tallentaa lisää näitä hetkiä. Kallista ei kannata hankkia, koska täällä todella hajoaa KAIKKI. Enkä mä ole kovin varakas. Sen sijaan mä olen äärimmäisen rikas.

HEIPPARALLAA!

I´ll be back.

Mä lupaan.