Yksin

Kyllä. Mä olen yksin. Se, mihin mä niin kaikkeni peliin pistin, jota parhaan taitoni mukaan vaalin, joka mua nämä vaikeat ajat auttoi jaksamaan, se kaikki on nyt ohi. Voi, siinä oli niin paljon hyvää ja kaunista, mutta mutkat tulivat lopulta kuitenkin liian koukeroisiksi. Vaikka näkemykset monen asian suhteen oli samat, huumori pelasi ja toisen lähellä oli hyvä olla, tiet vei silti eri suuntiin. Lopulta me kuitenkin kai haluttiin eri asioita. Onhan tässä toden totta ollut monta monessa, kuten jo todettu. Hyvässä ja vaikeassa. Molemmilla omat murheensa. Ehkä nämä saappaatkin oli lopulta toiselle kuitenkin liian suuret.

Sanomattakin varmasti on selvää, että mä olen äärettömän surullinen. Mulla on hurjan tyhjä olo. Tämä juttu kuitenkin päättyi kauniisti, ennen kuin molemmat oli kuluttaneet toisensa loppuun. Vuosi tässä vierähti. Ei mitään verrattuna vuosikymmeniin, mutta meidän vuoteen mahtui niin paljon kaikkea, että sitä vaan niin kiintyi, ja takertuikin, toiseen ihan hurjan lujaa. Puolin ja toisin. Paljon annoin. Paljon sain. Tunteet on mulla tässä parin päivän aikana vaihdelleet surusta surkeuteen ja siitä välillä luonnollisesti kiukkuunkin. Ketä kohtaan mä sitä kiukkua olen tuntenut, niin siitä mä nyt en ole ollenkaan varma.

Kun ajatukset alkoi aivan liiaksi päivällä kiertää kehää, mä päätin keksiä itselleni tekemistä. No, nyt on koti uudessa uskossa. Kaaos on kaukana ja se crossarikin löysi tiensä takaisin olohuoneeseen. Joku viisas joskus totesi, että sydänsuruihin auttaa parhaiten luutun viuhuaminen. Tuli sitäkin nyt sitten testattua ja sain ainakin hetkeksi ajatukset johdettua harhateille.

Niin, kuka postaa tällaista? Minä postaan. Koska tämä helpottaa. Ja tämä on ollut tärkeä osa meidän elämää. Ja meidän elämästähän tässä blogissa on kyse. Vaikka meitä surettaa, me kyllä pärjätään.

Piste

Hetkeksi lainasi aurinko säteitään

vain väistyäkseen aamun harmaan tieltä

Linnun kuulen laulavan

vaan suruinen on sointu senkin

 

Ei kuulu enää askeleesi portaikosta

En ääntäsi saa kuulla

En käsiäsi ihollani tuntea

En voi sua koskettaa

 

Surusilmin talletan sydämeeni

yhteiset muistomme

Painan mieleeni viimeiset sanamme

sopuisat ja kauniit

Kuitenkin niin lopulliset

 

Se minkä toivoimme kestävän

ei ollutkaan tarkoitettu

Vaan silti paljon antoi

ja mennessään paljon vie