Mulla oli keskiviikkona vapaapäivä ja mä aloin olla jo voimissani ja täysin kypsä pyörittelemään peukaloita neljän seinän sisällä. Eeli ehdotti, että siivotaan cd-dvd -kaappi. Ja niin me sitten tehtiin. Sitten me vähän imuroitiin. Kohta mua jo alkoi jurppia eteisen seinä, joka oli täynnä kaikenmoisia sormenjälkiä sun muuta. Seinä oli enemmän ruskeanharmaa kuin valkoinen. Iuh. Ja kun pyyhit yhden seinän, huomaat sormenjäljet sun ne muut myös muissa seinissä. Mä mennä viuhdoin rätti ja keittiö-Tolu kourassa ja Eeli tuli niinikään rätti kourassa mun perässäni. Lopulta koko kämppä haisi Tolulle. Eeli halus pestä lattiat. Annoin kostutetun rätin ja Eeli pisti toimeksi. Mua nauratti. Mulla oli aikomus hutasta vähän paremmalla kädellä keittiön lattia vielä Eelin jäljistä, mutta eipä tuo siihen suostunut. Niin mä sitten lorautin tilkan pesuainetta lattiarättiin ja neuvoin ovenpieleen nojaten Eeliä. Ja Eeli hinkkas. Mua huvitti taas. Kun me oltiin valmiit, me käveltiin vielä kauppaan ostamaan kukkia kodin kaunistukseksi. Mä halusin ruusuja, Eeli halus tulppaaneja. Ostettiin molempia.
Eeli on kovasti innostunut pelaamaan erilaisia pelejä. Säännöt meillä on vähän niin ja näin, mut ihan sama. Mitä vaan, et on tyyntä ja rauha maassa. Ja aika kuluu. Eelin lemppari on Junior Alias. Mä näytän kortin kuvaa, Eeli kertoo mitä kuvassa on...
Tässä "spaghettiauto", "leipätulostin", "omakotitalo", "kanaeikuankka" sekä "ihminen ja prinsessa".
Kirjaimellisesti siis hauskaa touhua. Eilen Telma ja Aatu halus liittyä joukkoon arvailemaan ja me pelattiin ihan oikeilla säännöillä. Meillä oli oikeinkin mukava tuokio siinä.
Torstaina päästiin jo hetkellisesti leikkimään normiarkea, mä PÄÄSIN töihin ja Eeli pääsi tarhaan. Kunnes. Eeli alkoi yöllä yskiä hurjan kuulosta kumisevaa yskää. Eilen me istuttiinkin taas jo yhdeksän aikoihin lääkärin vastaanotolla. Eeli nappas pöydältä stetarit, tökkäs "kuulottimet" korviinsa, marssi mun eteen ja käski nostaa paitaa. Mua nolotti, lääkäriä nauratti. Ei siis olla tällä ramppaamisella ainakaan lääkärikammoa onnistuttu Eelille pöpöjen lisäksi hankkimaan, sen sijaan mä toivoisin, että se olis vähän vähemmän kotoisasti lääkärikäynneillä. Hohhoijakkaa jälleen. No, ehdottomasti parempi näin päin. Kotona Eeli muisti yhtäkkiä, että päiväkodin porukka oli menossa Liikunnan ihmemaahan. Oh, dear. Kädet puuskassa, suu mutrussa se ilmoitti mulle, että nyt ei ole mikään hyvin. Eeli marssi vessaan ja lukitsi itsensä sinne. "Tää on kaikki SUN vika! Sää soitit tarhaan ja sanoit, et mää en saa mennä tarhaan!" Tuhinaa. "Kaikki on piloilla. Tää aamu on piloilla. Tää päivä on piloilla. Iltaki on piloilla. MUN ELÄMÄ ON PILOILLA!" Ulvontaa. "Mää en pääse ikinä MIHINKÄÄN!! Mää en pääse liikunta ihmemaaha, mää en pääse mummin tykö, MÄÄ EN PÄÄSE KOSKAAN MIHINKÄÄN!!" Ja siinä välissä: "Äiti haluu vaan kaivaa matoja!" (Tä?) Ja lopuksi: "Mää en tuu täält vessast enää ikinä ulos. Istun tääl koko päivän. Tylsää. NIIN TYLSÄÄ!!!! Ei mittään tekemist. EI NIIN MITTÄÄN, EI MITTÄÄN TEKEMIST! " En tiennyt oisko pitänyt itkeä vai nauraa. Mua suretti. Ja huvitti. Kun Eeli vihdoin ja viimein suostui avaamaan oven, mä ehdotin leffaapeliäpikkukakkostasatukirjaa. Kaikkeen sain vastaukseksi: "Ei käy." Lopulta se suostui soittamaan mummille ja kutsumaan mummin päiväkodissa vietettävään isovanhempienpäivään. Onneks mummi lupas mennä. Kiukku loppu siihen. Illalla Aatulta lähti eka hammas. HALLELUUJA!
Melko mielenkiintosta on taas ollut. Loppuviikko oli muutenkin jotenkin raskassoutuinen. Äh. Taas on tullut niitä annamunkaikkikestää -juttuja. Välillä musta tuntuu, että koko ajan on meneillään jotain. Jollain on aina joku kriisi. Jos ei mulla, niin sitten jälkikasvulla. Kai ne vastoinkäymiset ja vastaanhankaamiset ja hölmöilyt kuuluu siihen kuuluisaan kasvuun ja kehitykseen. Mutta... Kaiken tämän hauskan, mukavan ja ihanankin lomassa saanen kuitenkin todeta, että aina ei ole helppoa olla äiti. HohHOHhoijakkaa. Analysoija mussa on saanut viime viikkoina taas vaihteeksi vettä myllyyn ja mä eilen jo uhosinkin, että virkkaan kohta itelleni pipon antenneineen, että saan kanavoitua kaikki ajatukset suoraan tonne toisiin sfääreihin. Tai sit mä en vaan enää vastaa puhelimeen. Leikin olevani autuaan tietämätön yhtikäs mistään. Ehkä.
No, hyvin nukutun yön jäljiltä mikään ei taas näytä niin suttuselta. Ja josko tää neljän seinän sisällä oleskelukin alkais pikkuhiljaa helpottaa. Se vaan niin ei tiedä hyvää, jos ja kun mulla on liikaa aikaa miettiä.
Joskus onnea on ihan vaan kimppu tulppaaneja.
